20. elokuuta 2015

Ihanat räsymatto villasukat!

Voihan villasukka, Fb-ryhmässä on kesän aikana tehty räsymatto villasukkia. Olen monta vuotta kiertänyt sukkapuikot ja villa-langat kaukaa, nyt tuntui kuitenkin sopivalta hetkeltä kaivaa ne esille uudestaan.

Sukkiin tarvitaan kaksi kerää 7-veljestä, raita lankaa. Malli voi olla mikä tahansa. Neulotaan kaksi kierrosta vuorotellen molemmilla langoilla. Lopputulos on ihana, iloinen ja värikäs villasukka. Tein nämä sukat itselleni mutta huomasin että niistä tuli aivan liian pienet mun jalkaan, joten joku toinen saa nauttia niistä :)


Kohta toinen pari valmistuu ja sen jälkeen kolmas väriyhdistelmä on jo valittu :)

Pupu nimeltä Sofie

Mun ensimmäinen itse suunnittelema amigurumi pupu on valmis. Olen virkannut paljon amigurumeja ja tehnyt jonkin verran muokkauksia niille. Nyt oli kuitenkin eka kerta kun tein ihan ilman ohjetta. 
Alku kesästä näin ohjeen missä aloitettiin jaloista, se vaikutti ihan hölmöltä aluksi, mutta nyt rakastan sitä :) Jaloista tulee paljon siistimpiä ja sit on vähemmän ommeltavaa. Näitä pupuja on tulossa lisää eri väreissä ja kohta ne ovat myös myynnissä!





Sofie sai poseerata ulkona pihalla, ihanien kukkien kanssa. Olen ostanut uuden kännykän joka ottaa hyviä kuvia joten nyt on helpompaa päivittää blogia!